OPPIMISEN HAASTEITA LUKUVUODEN PÄÄTTYESSÄ
Päivitetty: 21.9.
Oppilaat juhlivat kouluvuoden päättäjäisiä 26.7.2024. Ohjelmassa oli oppilaiden itse suunnittelemaa esityksiä – laulua, runonlausuntaa ja muita esityksiä, jotka toivat iloa kaikille. Juhlan päätteeksi oppilaat pääsivät nauttimaan erityisestä ateriasta: riisiä ja vuohenlihaa. Tämä oli monelle suuri ilo ja kruunasi kouluvuoden päätöksen.
Lukuvuoden päättyminen saa meidät aina pohtimaan Malawin koulutuksen haasteita, joissa resurssien niukkuus asettaa oppimiselle suuria esteitä. Erityisesti luokkakokojen suuruus on merkittävä ongelma – yhdessä luokassa voi olla keskimäärin jopa 100 oppilasta, mikä vaikeuttaa opetusta ja yksilöllistä oppimista. Malawin koululaitoksen tilanne vuonna 2024 on huolestuttava: 83 % ensimmäisen luokan oppilaista ei osaa lukea tavujakaan, ja 92 % epäonnistuu yhden sanan lukemisessa. Tämä sai meidät pohtimaan, miten voisimme auttaa parantamaan oppimistuloksia.
Haluamme varmistaa, että opettajilla on käytössään opetustarvikkeita ja että oppilailla on mahdollisuus käyttää kirjoja myös kotona. Siksi päätimme hankkia koulumme jokaiselle oppilaalle oppikirjat kolmessa keskeisessä oppiaineessa: chichewan ja englannin kielessä sekä matematiikassa.







Kommentit