top of page

Uuden lukuvuoden valmistelut Nyaudzudzun koululla

Kesä on ollut Nyaudzudzun koululla hiljainen sen jälkeen, kun oppilaat lähtivät kesälomalle 24.7. Koululle jäivät rehtori ja vararehtori hoitamaan hallinnollisia tehtäviä sekä valmistelemaan 14.9. alkavaa uutta lukuvuotta ja uuden 8. luokan ohjelmaa.


Ensi lukuvuonna oppilasmäärä kasvaa noin sadalla. Kouluun on ilmoittautunut jo yli 850 oppilasta! Tämä tarkoittaa noin 1 000 euron lisäkustannusta kouluruokailuun, jotta kaikille oppilaille voidaan tarjota ruokaa.


Saimme myös lukuvuoden loppukokeiden tulokset. Oppilaat tekivät kokeensa pitkän kouluvuoden päätteeksi luokkahuoneissa ja puiden alla. Nyaudzudzun oppilaat pärjäsivät pääosin tyydyttävästi. Opettajat ovat tehneet kaikkensa valmistaessaan oppilaita kokeisiin, ja tästä on hyvä jatkaa. Vertailutuloksia muiden koulujen kanssa emme ole vielä saaneet.


Kokeiden läpäiseminen on ollut  myös vanhemmille valtava helpotus, yksi isä sieppasi pienen poikansa syliin ja tanssi siitä ilosta, että lapsi pääsee luokalta toiselle!














Erityisen jännittävää on ollut 8.-luokkalaisille, joille kokeet olivat peruskoulun päättökokeet. Heistä 56,3 % läpäisi kokeet. Kokeissa hylätyt voivat yrittää uudelleen ensi keväänä. Nyt jännitetään, miten kokeissa pärjänneet pääsevät jatkamaan opintojaan joko sisäoppilaitoksissa tai Muonan kylän valtion koulussa. Uusi 8. luokka aloitti koulunsa tällä viikolla, kolme viikkoa ennen muita oppilaita.


Myös rakennustyöt jatkuvat. Kolmannen koulurakennuksen tukirenkaan valmistaminen on parhaillaan käynnissä, minkä jälkeen jatketaan kattorakenteiden asentamista. Kattopellit saatiin koululle viime viikolla.



 
 
 

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Kommentit


bottom of page